Varoituslaitos(?) ei toimi - vai puomi rikki?

Väyläviraston ongelmanratkaisua
Hangontiellä, Vt 25.

Jos on riski auton jäädä junan alle, kun puomit ei toimi, niin laitetaan varoituskyltti.
Vastuu siirtyy Väylävirastolta autoilijalle. Rata vie Forcit Oy:n räjähdetehtaalle.

 a) 

Olisiko virasto voinut ihan oikeasti korjata varoituslaitoksen toimimaan?

 b) 

Olisiko varoituskilven voinut laittaa reilusti ennen tasoristeystä?

 c) 

Olisiko kilpeen voinut laittaa ihan suomeksi, että puomi on rikki?

 Kysymys: 
 Miten tuo kilpi lisää tasoristeyksen turvallisuutta? 

 

Kuvaa tai linkkiä klikkaamalla pääset seuraavaan juttuun
Mixnii ei vois tehdä sekä suojaa että palvella juhlijoita?

Antakaa Havis Amanda meille! >>>

Antakaa Havis Amanda meille!

Mixnii ei vois tehdä sekä suojaa
että palvella juhlijoita?

Helsingillä on helposti asenne, jossa ensin kielletään. Väärin. 

Rakkaan Amandan ympärille pitää rakentaa juhlamekko! Sitä pitkin juhlijat voivat turvallisesti ja patsasta vahingoittamatta kiivetä antamaan Amandalle lakin tai vaikka vaan pusun?

Kun nokkelalta kansaltamme pannan kalteriden taa jotain rakasta, niin hallintoalamaiset alkavat heti miettiä, miten mennään kiellosta ohi. 

Miksi ei saman tien tehdä sekä Mantalle että juhlijoille turvallista rakennetta? Kiivettävä teline jatkaa Manta-perinnettä. Jokainen Mantalla itsensä kastellut juhlija muistaa varmasti tapahtuman koko ikänsä ja sitä on hauska kertoa lapsenlapsille. 

Hienoa, että Manta on meikattu uudelleen. Nyt vaan pitää antaa juhlijoiden nauttia siitä turvallisesti.

Maineenhallinnan kannalta kannattaa asiaa myös miettiä. Pohjolan kielteisin kaupunki tai turvallisen juhlinnan Helsinki? 

Kuvaa klikkaamalla voit katsella sitä tarkemmin Google -kuvissa.

Havis Amandan patsas suojataan jatkossa juhlijoilta 5,5 metriä korkealla järeällä teräs aidalla.

Voiko vaarallisempaa ratkaisua  iloitteluporukalle keksiä?

Suunnittelutoimisto WSP:n havainnekuva Havis Amandan suojarakenteesta. WSP:n mukaan siihen saattaa tulla vielä pieniä muutoksia johtuen lähinnä tuotannollisista seikoista. 

Kuva: Aaro Sariola, WSP, linkki Ylen uutiseen >>> 

Seuraava hätäpaskapahvilaatikko, kun kansa valitti. Kuvasta ei ilmene, kuinka merileijonien suihkut pärskivät tai sitten ne jätetään huilimaan kuivin suin.

Kuva: Aaro Sariola, WSP, linkki Ylen uutiseen >>> 

 Kysymys: 
 Miksi Havis Amandan suojausta ei voi ratkaista kansalaiset huomioiden?

 Kuvaa tai linkkiä klikkaamalla pääset juttuun
visuaalisesta rohmusta Aalto-paviljongissa: 
Alvar Aalto paviljonki Venetsiassa: "Tuhlaa niin, että kaikki näkee — säästä niin, että kukaan ei huomaa" >>>

Alvar Aalto paviljonki Venetsiassa: "Tuhlaa niin, että kaikki näkee — säästä niin, että kukaan ei huomaa"

 

Kuvaa klikkaamalla voit katsella sitä tarkemmin Google -kuvissa.

Paviljonki on rakennettu 1956 väliaikaiseksi paviljongiksi taidenäyttelyitä varten. Suunnittelu: 1955–56, arkkitehti Alvar Aalto, avustava suunnittelija arkkitehti Elissa Aalto. Koko: 110 m²/ 315 m3.

Kiertelin rakennusta kameran kanssa tänä keväänä ennen Venetsian taidebiennaalin avajaisia. Paviljonki on rapistunut ja kurjassa kunnossa.  

Kuvaa klikkaamalla voit katsella sitä tarkemmin Google -kuvissa.

Kun aurinko laskee, rakennusta ei erota pusikosta.

Tarinan mukaan naapuri paviljongin rakennusmies tuli paviljonkiin jätesäkki olkapäällä ja kysyi, mihin hän voi sen jättää? Luuli rakennusta jäätehuoneeksi.

Paviljongin valokaton rakenne varastaa huomion näyttelytilan herkiltä teoksilta.

Paviljongeissa katon rakenteita ei sen kummemin ole korostettu eivätkä ne kilpaile huomiosta tilan kokonaisuuden kanssa. Sanoisin että Alvarilta on noita katsellessa mopo karannut käsistä.

 Kysymys: 
 Miksi Aalto paviljonkia ei ylläpidetä? 

  

Kuvaa tai linkkiä klikkaamalla pääset edelliseen juttuun: 
Presidentin leijonakilpi "Tuhlaa niin, että kaikki näkee — säästä niin, että kukaan ei huomaa" >>>

Presidentin virka-auton leijonakilpi "Tuhlaa niin, että kaikki näkee — säästä niin, että kukaan ei huomaa"

Arvaan, jos Suomi olisi kuningaskunta, niin olisimme tarkkoja johtajiemme ulkoisista puitteista.

Edelliseen presidentin autoon oli vaakunakilpi ruuvattu keskelle tavallisen rekisterikilven muotoista paikkaa. 

Ratkaisu kertoo, että kukaan ei ole oikeasti miettinyt, mikä leijonakilven asema voisi olla. Nyt se on vaan, pultattu kiinni auton keulaan ja hyvä niin.

 

Vaakunakilpi keskellä rekisterikilven tilaa näyttää köyhältä. Säästetään paikassa, jonka kaikki näkevät. 

Jaan tämän kirjoituksen presidentin kansliaan, katsotaan, miten kilpi jatkossa kiinnittyy.

 Kysymys: 
 Miksi vaakunakilpeä ei vi asentaa edustavasti?  

Kuvaa tai linkkiä klikkaamalla pääset edelliseen juttuun: 
Suomen lippu: "Tuhlaa niin, että kaikki näkee — säästä niin, että kukaan ei huomaa" >>> 

Suomen tyhjät lipputangot: "Tuhlaa niin, että kaikki näkee — säästä niin, että kukaan ei huomaa"

Kuvaa klikkaamalla voit katsella sitä suurempana Google -kuvissa.

Merenkulkija minussa kiinnittää huomiota lippuetikettiin myös kuivalla maalla. Kun näen tyhjiä lipputankoja, nousee minulla karvat pystyyn.

Kokemuksesta tiedän, että Suomen lippu herättää maailman merillä positiivisia tunteita. Kun turisti tulee Helsinkiin, hän voi ihmetellä, kuinka niukasti käytämme lippuamme.

Meillä lippu esiintyy vain juhlapuheissa, vaikka se voisi olla osa me-henkistä arkea.

Noloa tässä on, että yritykset, joilla on sekä syytä että varaa liehuttaa Suomen lippua vaikka joka päivä jokaisessa hallitsemassaan lipputangossa, eivät sitä tee.

Lipun nostosta ja laskusta huoltoyhtiö veloittaa alle satasen. Jos Sanoma Oy ja Mandatum Life Oy liputtavat pääkonttorinsa katolla kaikilla lipputangoilla vuoden jokaisena päivänä, on kustannus 0,6 promillea yhtiöiden vuoden 2023 liikevoitosta.

Nyt nämä kaksi yritystä ja moni muukin yritys liputtaa meille ohikulkijoille omaa saituuttaan. 

Jaan tämän kirjoituksen molempien yritysten tiedotukseen, toivottavasti lippu nousee vastaisuudessa jokaisessa tangossa jokaisena päivänä.

Annetaan nyt vielä samaan syssyyn huutia DNA:lle. Luulisi, että nolottaa köyhäily heti logon vieressä. 

 

Nummelan Torikeskus on hieno esimerkki, kuinka liput liehuu niin, että näkyy. Kiitos Nummelan Tori!

 Kysymys: 
 Miksi lipputanko jätetään tyhjäksi? 

Kuvaa tai linkkiä klikkaamalla pääset edelliseen juttuun:  

Aloita aina hyvässä säässä, 

huono tulee kyllä vastaan >>>

Aloita aina hyvässä säässä, huono tulee kyllä vastaan.

Avomeripurjehtija, joka osaa päättää, tulee takaisin.

Suunnittelen jokaista purjehdustani, kunnes alan nähdä siitä unta. Tutustun merialueisiin ja vallitseviin säihin. Mitoitan matkan aikana tarvittavan ruuan ja ennen kaikkea veden.

Hankin tarvittavat merikortit ja varusteet, että voin suunnistaa, minne olen menossa. Lisäksi pitää vielä olla muutama ässäkortti, jos suunnitelmat muuttuvat kesken matkan.

Pakkaan ruuat ja vedet niin, että ne säilyvät. Mitä pidempi matka , sitä useammassa kanisterissa on juomavesi.
Rahojen pitää riittää takaisin kotiin. 

Veneessä ja miehistöllä pitää olla vakuutus, joka on voimassa niillä vesialueilla, jonne olen menossa. Turvavarusteiden pitää olla kunnossa, apukone huollettu ja varmistan, että sähkölaitteet toimivat.

Pidän lokikirjaa. Kirjaan kahden tunnin välein sijainnin, aluksen nopeuden ja kulkusuunnan, ilmanpaineen, lämpötilan ja akkujen jännitteen. Lokikirjaa pidän lyijykynällä, en sen takia, että voisin tehdä jälkeenpäin muutoksia kirjauksiini. Lyijykynällä kirjoitettu teksti säilyy lukukelpoisena, vaikka lokikirja joutuisi veden alle.

Lokikirjan pidossa on yksi lisäbonus. Jos vahdissa tulee mieleen jättää merkintä väliin, on se varoitus, että valppaus alkaa herpaantua.

Purjehtiminen on pitkä lista pieniä asioita, jotka pitää tehdä etukäteen valmiiksi, vaikka se tuntuisi kuinka tylsältä.

Varsinainen purjehdus on se näkyvä jäävuoren huippu ja elämys, joka pyyhkii pois kaiken sen etukäteen tehdyn, joka varmistaa purjehduksen onnistumisen.

Avomeripurjehdus on satoja sivuja paperia, joka pitää sisäistää, ennen kuin voi rehellisin mielin irrottaa köydet rannasta. 

Ja tietysti pitää pysyä valppaana. Purjehdus menee aina jollain muulla tavalla kuin olen suunnitellut.

Blogikirjoituksen otsikosta kiitän arktista vaeltajaa ja Nanoq-museon perustajaa Pentti Kronqvistia. 

Klikkaa tästä seuraavaan kirjoitukseen Management by paddling >>>

Jos sinulle heräsi ajatuksia tai kysymyksiä, lähetä minulle luottamuksella kommentti. Julkaisen viestisi, jos niin haluat.

Management by paddling.

 

Melonta on hyvää oppia johtamiseen

Olen kehitellyt johtamisteoriaa, jossa sovelletaan melontaa.

Jokaiselle retkelle tai vaan jopa iltamelonnalle, on turvallista olla suunnitelma. Voin lähteä vesille spontaanisti, mutta silti aina harkiten. 

Toimin suunnitelmallisesti.

Kun iltamelonta tulee mieleen, katson kotini ikkunasta ulos. Jos pihan puiden oksat heiluvat, tiedän, että merellä tuulee. Jos runko huojuu tai lehdet kääntyvät ylösalaisin, niin tuulee liikaa ja en lähde. 

Varmistan, onko ajoitus oikein.

Kun joku päätös tulee mieleen, pitää ensin katsoa, onko se mahdollista toteuttaa nyt vai odottaa parempi vaihtoehto.

Mitä pidemmälle retkelle olen lähdössä, sitä aikaisemmassa vaiheessa alan suunnitella ja varustautua. Jo viikonlopun pituiselle retkelle teen listan mukaan otettavista varusteista. Säätä alan seurata heti, kun luotettavat ennusteet vaan alkavat näkyä. 

Mitä isompi hanke, sitä laajempi pohjatyö.

Onko retki minun retkeni? Tai sen porukan, jonka kanssa olen lähdössä. Sopiiko kanoottini tälle retkelle? Onko telttani riittävä? Entä muut varusteet? Onko koko porukka riittävän kokenutta tälle retkelle? Kuka toimii johtajana vesillä ja kuka toimii johtajana maissa? Kuka huolehtii kartan lukemisesta? Kuka seuraa säätä? 

Onko hankkeen henkinen ekologia kunnossa ja hallinnassa?

Kun sitten olen koskessa, niin katson vuoroin lähelle ja vuoroin kauas. Tulkitsen virtaa ja haen sopivaa reittiä. Huolehdin, että kanootin nopeus on olosuhteisiin nähden oikea. Joskus pitää mennä hetki lujaa, mutta koskessa usein riittää, että mela on hiljaa virrassa. Saa aikaa reagoida edestä tuleviin yllätyksiin.

Kaikki hallinto on samanlaista. Pitää hyvissä ajoin päättää, miten toimitaan. Ja kun tilanne on päällä, pitää olla valppaana ja seurata tilannetta lähellä ja vähän kauempaa.

 

Klikkaa tästä kirjoitukseen Helsinki on heraldisesti rampa.

Klikkaa tästä blogihakemistoon

Jos sinulle heräsi ajatuksia tai kysymyksiä, lähetä minulle luottamuksella kommentti. Julkaisen viestisi, jos niin haluat.

Helsinki on heraldisesti rampa

 

Helsinki kastroi vaakunakilvestä itselleen tunnuksen.

Vähän heraldiikkaan paneutumalla olisi selvinnyt, että vaakunakilpi on vain tunnuksen kehys. Niitä on tietysti eri arvoisia ja eri tavoin koristeltuja, mutta se on silti vaan kehys, niin kuin taulussa.

Vaakunalla on sanallinen määritelmä, jonka mukaan taiteilija voi piirtää vaakunan näkemättä sitä. Siis ei ole yhtä oikeaa kuvallista tulkintaa vaakunasta.

Sisäasiainministeriö on vahvistanut nyt käytössä olevan 4 vaakunan 30.8.1951. Vaakunan 5 selitys on:

 

”Sinisessä kentässä 6 kultainen vene uimassa hopeisella, aaltokoroisella tyviöllä; 7 veneen yläpuolella saatteena 8 kultakruunu.” 

Helsinki voisi käyttää laajemminkin vaakunaansa. Nyt se on ohjeistettu vain tiettyjen instanssien tunnukseksi. Vaakunana se ei ole hassumpi. Kuvaa lempeää, merellistä arkea.

Teetimme vaimoni Riitan kanssa meille porvarisvaakunan muutama vuosi sitten. Sen suunnitteli heraldikko Rea Anner ja se on Suomen Heraldisen Seuran rekisterissä vaakuna numero 1912. Vaakunaselitys kuuluu näin:

Sinisellä kilvellä palkittainen piikkinuija ja kaarikoroinen tyviö, molemmat hopeaa, nuijan piikit punaiset.
Pistokypärä. Kypäränpeite sininen, vuoripuoli hopeaa; lakipunos hopeaa ja sinistä. Kypäränkoristeena kolme strutsinsulkaa; 

hopea sininen ja hopea.

Se on aika korskea. Porvarisvaakunat tapaavat olla. Kaareva alaosa (kaarikoroinen tyviö) tulee sukunimestäni Mäkikylä. Se kylä on tuon mäen takana. Piikkiastalo kuvaa vuosikymmeniä kestänyttä suhdettamme, jossa ei ole vauhtia puuttunut. Riitan sukunimi on ruotsinvallan aikanen Skytt, ampuja, laukaus. Astalon piikit tulevat terävistä laukauksista. Siis ei heraldiikka ole niin vakavaa, tarinoiden hienoja kuvituksia.

 Kysymys: 
 Miksi Helsinki ei käytä vaakunatunnustaan?  

Klikkaa tästä kirjoitukseen Helsingissä on viisitoistatuhatta näkymätöntä melojaa.

Klikkaa tästä blogihakemistoon
Jos sinulle heräsi ajatuksia tai kysymyksiä, lähetä minulle luottamuksella kommentti. Julkaisen viestisi, jos niin haluat.

Helsingissä on viisitoistatuhatta näkymätöntä melojaa.

Helsingissä Seurasaaren vesillä meloo kolmen ison seuran porukkaa. Merimelojat ja Helsingin kanoottiklubi, molemmilla noin tuhat jäsentä ja Helsingin melojilla 500 jäsentä. Lisäksi tulevat vielä soutajat ja kirkkoveneet. 

Jos yksi harrastaja menee kesäaikana kerran viikossa vesille, tulee siitä 15 000 aikuisliikuntasuoritusta vuodessa.

Tämä on vain osatotuus. Me tosimelojat melomme Helsingin vesillä niin kauan kuin meri on auki. Toissavuonna pystyi melomaan vuoden ympäri. Itselläni tulee noin 70 melontakertaa vuodessa.

Ja tämä on vain Seurasaaren vesillä. Itä-Helsingissä on seuroja sielläkin, joten todellinen liikuntasuoritusten määrä on paljon suurempi.

Tähän aktiivisuuden määrään nähden Helsingin kaupunki suhtautuu melojiin nihkeästi. Seurojen kapasiteetti on jo vuosia ollut tapissa. 

Vajoissa ei ole tilaa lisätä kalustoa uusien jäsenten käyttöön. Kurssit täyttyvät keväällä parhaimmillaan tunneissa. Ihmiset haluavat aidosti päästä vesille ja siinä Helsingillä on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa.

Kahdella uusimmalla asuinalueella, Jätkäsaaressa ja Kalasatamassa ei ole minkäänlaista mahdollisuutta päästä vesille tai vesiltä pois. 

Kyse ei voi olla rahasta. Toivon, että melonta ei vaan ole tullut virkamiesten ja poliitikkojen mieleen. Meloja vilahtaa silloin tällöin maisemassa, mutta todellinen harrastajien määrä jää pimentoon.

Sairaanhoidon, koulujen ja liikenteen rinnalla tämä on pieni asia. Melonta ylläpitää terveyttä, yhteisöllisyyttä ja meloja on vesillä ollessa pois ruuhkauttamasta liikennettä.

Tämä on pieni asia, mutta sen vaikutukset ovat suuret. 

  Kysymys: 
 Miten Helsinki aikoo edistää vesiliikuntaa rannoillaan ? 

Klikkaa tästä kirjoitukseen Merellistä ympäristötaidetta.

Klikkaa tästä blogihakemistoon
Jos sinulle heräsi ajatuksia tai kysymyksiä, lähetä minulle luottamuksella kommentti. Julkaisen viestisi, jos niin haluat.

Merellistä ympäristötaidetta.

 

Kaupunki vainoaa veneiden talvisäilytysalueita. Säilytysalueisiin suhtaudutaan, kuin maapohja olisi hyödyttömässä käytössä. Talvitelakointi, syksyinen veneiden nosto ylös paketointi sekä keväinen veneiden kunnostus on elävää rantaelämää jos mikä. Kesäisin kentät ovat helsinkiläisten vapaassa käytössä.

Tällaisille arjen alueille, puistot mukaan lukien, pitäisi antaa laskennallinen hinta, jolloin kaavoittaja ymmärtäisi, että tällaisilla alueilla on rahalla mitattava arvo. Voisi lähteä kaavoitetun maan tämänhetkisestä keskihinnasta noi 400 € /kerrosneliömetri. Moni alue jäisi tällä hintaa kaavoittamatta.

Onhan noi pressutetut veneet yhdenlaista ympäristötaidetta. Tulee mieleen maailmankuulu talojen ja jokien paketoija Christo. Linkki Christon sivuille

  Kysymys: 
 Miksi Helsinki ei anna arvoa kaupunkilaisten käyttömaille ?  

 

Klikkaa tästä kirjoitukseen Haluan merellisen Helsingin takaisin.

Klikkaa tästä blogihakemistoon
Jos sinulle heräsi ajatuksia tai kysymyksiä, lähetä minulle luottamuksella kommentti. Julkaisen viestisi, jos niin haluat.