Sivut

maanantai 13. marraskuuta 2023

Aloita aina hyvässä säässä, huono tulee kyllä vastaan.

Avomeripurjehtija, joka osaa päättää, tulee takaisin.

Suunnittelen jokaista purjehdustani, kunnes alan nähdä siitä unta. Tutustun merialueisiin ja vallitseviin säihin. Mitoitan matkan aikana tarvittavan ruuan ja ennen kaikkea veden.

Hankin tarvittavat merikortit ja varusteet, että voin suunnistaa, minne olen menossa. Lisäksi pitää vielä olla muutama ässäkortti, jos suunnitelmat muuttuvat kesken matkan.

Pakkaan ruuat ja vedet niin, että ne säilyvät. Mitä pidempi matka , sitä useammassa kanisterissa on juomavesi.
Rahojen pitää riittää takaisin kotiin. 

Veneessä ja miehistöllä pitää olla vakuutus, joka on voimassa niillä vesialueilla, jonne olen menossa. Turvavarusteiden pitää olla kunnossa, apukone huollettu ja varmistan, että sähkölaitteet toimivat.

Pidän lokikirjaa. Kirjaan kahden tunnin välein sijainnin, aluksen nopeuden ja kulkusuunnan, ilmanpaineen, lämpötilan ja akkujen jännitteen. Lokikirjaa pidän lyijykynällä, en sen takia, että voisin tehdä jälkeenpäin muutoksia kirjauksiini. Lyijykynällä kirjoitettu teksti säilyy lukukelpoisena, vaikka lokikirja joutuisi veden alle.

Lokikirjan pidossa on yksi lisäbonus. Jos vahdissa tulee mieleen jättää merkintä väliin, on se varoitus, että valppaus alkaa herpaantua.

Purjehtiminen on pitkä lista pieniä asioita, jotka pitää tehdä etukäteen valmiiksi, vaikka se tuntuisi kuinka tylsältä.

Varsinainen purjehdus on se näkyvä jäävuoren huippu ja elämys, joka pyyhkii pois kaiken sen etukäteen tehdyn, joka varmistaa purjehduksen onnistumisen.

Avomeripurjehdus on satoja sivuja paperia, joka pitää sisäistää, ennen kuin voi rehellisin mielin irrottaa köydet rannasta. 

Ja tietysti pitää pysyä valppaana. Purjehdus menee aina jollain muulla tavalla kuin olen suunnitellut.

Blogikirjoituksen otsikosta kiitän arktista vaeltajaa ja Nanoq-museon perustajaa Pentti Kronqvistia. 


Klikkaa tästä seuraavaan kirjoitukseen Management by paddling >>>



Jos sinulle heräsi ajatuksia tai kysymyksiä, lähetä minulle luottamuksella kommentti. Julkaisen viestisi, jos niin haluat.

Management by paddling.

 


Melonta on hyvää oppia johtamiseen

Olen kehitellyt johtamisteoriaa, jossa sovelletaan melontaa.



Jokaiselle retkelle tai vaan jopa iltamelonnalle, on turvallista olla suunnitelma. Voin lähteä vesille spontaanisti, mutta silti aina harkiten. 

Toimin suunnitelmallisesti.

Kun iltamelonta tulee mieleen, katson kotini ikkunasta ulos. Jos pihan puiden oksat heiluvat, tiedän, että merellä tuulee. Jos runko huojuu tai lehdet kääntyvät ylösalaisin, niin tuulee liikaa ja en lähde. 

Varmistan, onko ajoitus oikein.

Kun joku päätös tulee mieleen, pitää ensin katsoa, onko se mahdollista toteuttaa nyt vai odottaa parempi vaihtoehto.

Mitä pidemmälle retkelle olen lähdössä, sitä aikaisemmassa vaiheessa alan suunnitella ja varustautua. Jo viikonlopun pituiselle retkelle teen listan mukaan otettavista varusteista. Säätä alan seurata heti, kun luotettavat ennusteet vaan alkavat näkyä. 

Mitä isompi hanke, sitä laajempi pohjatyö.

Onko retki minun retkeni? Tai sen porukan, jonka kanssa olen lähdössä. Sopiiko kanoottini tälle retkelle? Onko telttani riittävä? Entä muut varusteet? Onko koko porukka riittävän kokenutta tälle retkelle? Kuka toimii johtajana vesillä ja kuka toimii johtajana maissa? Kuka huolehtii kartan lukemisesta? Kuka seuraa säätä? 

Onko hankkeen henkinen ekologia kunnossa ja hallinnassa?

Kun sitten olen koskessa, niin katson vuoroin lähelle ja vuoroin kauas. Tulkitsen virtaa ja haen sopivaa reittiä. Huolehdin, että kanootin nopeus on olosuhteisiin nähden oikea. Joskus pitää mennä hetki lujaa, mutta koskessa usein riittää, että mela on hiljaa virrassa. Saa aikaa reagoida edestä tuleviin yllätyksiin.

Kaikki hallinto on samanlaista. Pitää hyvissä ajoin päättää, miten toimitaan. Ja kun tilanne on päällä, pitää olla valppaana ja seurata tilannetta lähellä ja vähän kauempaa.

 

Klikkaa tästä kirjoitukseen Helsinki on heraldisesti rampa.

Klikkaa tästä blogihakemistoon

Jos sinulle heräsi ajatuksia tai kysymyksiä, lähetä minulle luottamuksella kommentti. Julkaisen viestisi, jos niin haluat.

Helsinki on heraldisesti rampa

 



Helsinki kastroi vaakunakilvestä itselleen tunnuksen.

Vähän heraldiikkaan paneutumalla olisi selvinnyt, että vaakunakilpi on vain tunnuksen kehys. Niitä on tietysti eri arvoisia ja eri tavoin koristeltuja, mutta se on silti vaan kehys, niin kuin taulussa.

Vaakunalla on sanallinen määritelmä, jonka mukaan taiteilija voi piirtää vaakunan näkemättä sitä. Siis ei ole yhtä oikeaa kuvallista tulkintaa vaakunasta.

Sisäasiainministeriö on vahvistanut nyt käytössä olevan 4 vaakunan 30.8.1951. Vaakunan 5 selitys on:

 


”Sinisessä kentässä 6 kultainen vene uimassa hopeisella, aaltokoroisella tyviöllä; 7 veneen yläpuolella saatteena 8 kultakruunu.” 

Helsinki voisi käyttää laajemminkin vaakunaansa. Nyt se on ohjeistettu vain tiettyjen instanssien tunnukseksi. Vaakunana se ei ole hassumpi. Kuvaa lempeää, merellistä arkea.

Teetimme vaimoni Riitan kanssa meille porvarisvaakunan muutama vuosi sitten. Sen suunnitteli heraldikko Rea Anner ja se on Suomen Heraldisen Seuran rekisterissä vaakuna numero 1912. Vaakunaselitys kuuluu näin:

Sinisellä kilvellä palkittainen piikkinuija ja kaarikoroinen tyviö, molemmat hopeaa, nuijan piikit punaiset.
Pistokypärä. 
Kypäränpeite sininen, vuoripuoli hopeaa; lakipunos hopeaa ja sinistä. Kypäränkoristeena kolme strutsinsulkaa; 
hopea sininen ja hopea.


Se on aika korskea. Porvarisvaakunat tapaavat olla. Kaareva alaosa (kaarikoroinen tyviö) tulee sukunimestäni Mäkikylä. Se kylä on tuon mäen takana. Piikkiastalo kuvaa vuosikymmeniä kestänyttä suhdettamme, jossa ei ole vauhtia puuttunut. Riitan sukunimi on ruotsinvallan aikanen Skytt, ampuja, laukaus. Astalon piikit tulevat terävistä laukauksista. Siis ei heraldiikka ole niin vakavaa, tarinoiden hienoja kuvituksia.
 


Klikkaa tästä blogihakemistoon
Jos sinulle heräsi ajatuksia tai kysymyksiä, lähetä minulle luottamuksella kommentti. Julkaisen viestisi, jos niin haluat.

Helsingissä on viisitoistatuhatta näkymätöntä melojaa.

 



Helsingissä Seurasaaren vesillä meloo kolmen ison seuran porukkaa. Merimelojat ja Helsingin kanoottiklubi, molemmilla noin tuhat jäsentä ja Helsingin melojilla 500 jäsentä. Lisäksi tulevat vielä soutajat ja kirkkoveneet. 

Jos yksi harrastaja menee kesäaikana kerran viikossa vesille, tulee siitä 15 000 aikuisliikuntasuoritusta vuodessa.

Tämä on vain osatotuus. Me tosimelojat melomme Helsingin vesillä niin kauan kuin meri on auki. Toissavuonna pystyi melomaan vuoden ympäri. Itselläni tulee noin 70 melontakertaa vuodessa.

Ja tämä on vain Seurasaaren vesillä. Itä-Helsingissä on seuroja sielläkin, joten todellinen liikuntasuoritusten määrä on paljon suurempi.

Tähän aktiivisuuden määrään nähden Helsingin kaupunki suhtautuu melojiin nihkeästi. Seurojen kapasiteetti on jo vuosia ollut tapissa. 

Vajoissa ei ole tilaa lisätä kalustoa uusien jäsenten käyttöön. Kurssit täyttyvät keväällä parhaimmillaan tunneissa. Ihmiset haluavat aidosti päästä vesille ja siinä Helsingillä on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa.

Kahdella uusimmalla asuinalueella, Jätkäsaaressa ja Kalasatamassa ei ole minkäänlaista mahdollisuutta päästä vesille tai vesiltä pois. 

Kyse ei voi olla rahasta. Toivon, että melonta ei vaan ole tullut virkamiesten ja poliitikkojen mieleen. Meloja vilahtaa silloin tällöin maisemassa, mutta todellinen harrastajien määrä jää pimentoon.

Sairaanhoidon, koulujen ja liikenteen rinnalla tämä on pieni asia. Melonta ylläpitää terveyttä, yhteisöllisyyttä ja meloja on vesillä ollessa pois ruuhkauttamasta liikennettä.

Tämä on pieni asia, mutta sen vaikutukset ovat suuret. 

 

Klikkaa tästä kirjoitukseen Merellistä ympäristötaidetta.

Klikkaa tästä blogihakemistoon
Jos sinulle heräsi ajatuksia tai kysymyksiä, lähetä minulle luottamuksella kommentti. Julkaisen viestisi, jos niin haluat.

Merellistä ympäristötaidetta.

 




Kaupunki vainoaa veneiden talvisäilytysalueita. Säilytysalueisiin suhtaudutaan, kuin maapohja olisi hyödyttömässä käytössä. Talvitelakointi, syksyinen veneiden nosto ylös paketointi sekä keväinen veneiden kunnostus on elävää rantaelämää jos mikä. Kesäisin kentät ovat helsinkiläisten vapaassa käytössä.

Tällaisille arjen alueille, puistot mukaan lukien, pitäisi antaa laskennallinen hinta, jolloin kaavoittaja ymmärtäisi, että tällaisilla alueilla on rahalla mitattava arvo. Voisi lähteä kaavoitetun maan tämänhetkisestä keskihinnasta noi 400 € /kerrosneliömetri. Moni alue jäisi tällä hintaa kaavoittamatta.

Onhan noi pressutetut veneet yhdenlaista ympäristötaidetta. Tulee mieleen maailmankuulu talojen ja jokien paketoija Christo. Linkki Christon sivuille

 

Klikkaa tästä kirjoitukseen Haluan merellisen Helsingin takaisin.

Klikkaa tästä blogihakemistoon
Jos sinulle heräsi ajatuksia tai kysymyksiä, lähetä minulle luottamuksella kommentti. Julkaisen viestisi, jos niin haluat.

Haluan merellisen Helsingin takaisin

 


Merellinen Helsinki on muurattu umpeen

Haluan merellisen Helsingin takaisin


Helsingin niemen rannoilla meren ja asukkaan välillä on joko korkea muuri tai isoja kiven lohkareita. Parhaimmillaan on muutama askelma, jotka loppuvat kesken.

Jos haluaisin kastella varpaani kesäisessä meressä, joutuisin menemään uimarannalle.

Sompasauna. Helsinkiläisten oma aktiivisuus loi paikan, jossa me kaupunkilaiset saimme saunoa hienossa yhteishengessä. Jos siinä olisi ollut pieni pätkä tavallista merenrantaa, niin Sompasauna olisi olut täydellinen.
Merihaassa Designsaunasta pitää laskeutua palotikkaita pitkin mereen. Muurit eivät ole inhimillisiä.

Muuri tai lohkareranta on helppo tehdä. Ihmisystävällinen ranta taas vaatii loivaakin loivempaa pengerrystä. Se tuntuu jostain syytä olevan mahdottomuus rakentaa.

Uusia asuinalueita esitellään kaupunkilaisille noin 200 metrin korkeudesta otetuilla kesäisillä kuvilla. Ei niin korkealta ranta erotu.

Kaivopuistossa on pätkä matalaa rantaa. Eiranrannassa on pieni hiekkaranta. Ei ihminen kaipaa sen kummempaa ratkaisua, että saa varpaansa veteen.

Olen ollut melojana mukana Koivusaaren kaavan kuulemisryhmässä. Olen siellä muistuttanut mahdollisuudesta päästä vesiltä rantaan ja rannalta veteen. Ajatus tuntui suunnittelijoille täysin uudelta. Onneksi sentään kirjoittivat ajatuksen muistiin.

 

Klikkaa tästä kirjoitukseen Humalainen hukkui turhaan.

Klikkaa tästä Offrd-blogihakemistoon
Jos sinulle heräsi ajatuksia tai kysymyksiä, lähetä minulle luottamuksella kommentti. Julkaisen viestisi, jos niin haluat.

Tikkaat olisivat pelastaneet nuoren miehen hukkumasta.

 Rantamuurit ovat hengenvaarallisia.


Rantamuurin kuulasta heijastuu melojia Hietalahden altaassa.


Kaveri oli pikkutuneilla palaamassa kotiin ja horjahti mereen. 

Hän osasi kyllä uida, mutta kangistui, ennenkuin löysi rantamuurista kohtaa, josta olisi päässyt kiipeämään ylös. Lehdenjakaja löysi hänet aamulla hukkuneena.

Sivistyvaltioiden suurkaupungeissa on erilaisia ulokkeita uimarin pelastautua.

Olen itse ollut paikalla, kun koira livahti Hietalahden satama-altaaseen ohuelle jäälle. Omistaja meinasi hypätä koiran perään, mutta sain sen estettyä ja pyysin häntä houkuttelemaan koiran lähemmäs altaan junasiltaa. Koira tulikin lähelle ja siinä on kivetys alempana, josta sain napattua koiran turkista nostaen takasin kuivalle maalle.

Jos lapsi putoaa mereen, aikuinen tietysti hyppää perässä, mutta ihan vähällä kumpikaan ei pääse altaasta pois ilman ulkopuolista apua.

Tämä on pieni asia, joka harvoin on ongelma, mutta silloin kun se on, menee joltain henki.

Kuvittele, että voisit koirasi tai lapsesi kanssa turvallisesti tapsuttaa kesäisessä rantavedessä.

 

Tässä linkki Off Road Paddler -blogiini, jossa kommentoin Helsingin niemen rantoja melojan näkökulmasta.

 

Klikkaa tästä kirjoitukseen Kirjaa lukeva tyttö nimen kärjessä.

Klikkaa tästä Offrd-blogihakemistoon

Jos sinulle heräsi ajatuksia tai kysymyksiä, lähetä minulle luottamuksella kommentti. Julkaisen viestisi, jos niin haluat

Kirjaa lukeva tyttö niemen kärjessä.

 


"Ritari tulee valkoisella kanootilla ja
vie neidon linnaansa."
  

 


Lämpöisenä kesäiltana iltalenkillä näen usein aurinkoisen niemen nokassa tytön tai nuoren naisen, joka istuu ja lukee. Tulee aina mieleen, että ele on toiveikas kutsu ritarin tulla valkoisella kanootilla ja viedä neito suuriin seikkailuihin. Joskus vielä menen ja kutsun.  

Kutsun neidon melontaretkelle, puen hänet pitkiin alushousuihin ja ruskovillaiseen pitkähihaiseen aluspaitaan. Sen päälle musta välikuivapuku ja suojaksi vielä tuulenpitävät goretex-housut ja -takki. Jalkaan neoprentossut, kutreille vahakyllästetty sydvest leukanarulla varmistettuna. Ja koko ihanuuden käärin vielä melontaliiveihin ja neopren-rukkasiin. 

Vien neitosen kesän kuivattamalle Vantaanjoelle ja annan hyttysten saada osansa tästä ihanuudesta. Neuvon puskapissan ja annan matkaan mukaan pätkän talouspaperia ja Savetin. Viritän tulet ja kaivan esiin makkarat ja pussikeiton. Jälkiruuaksi murukahvia ja pipari. 

Ensiretken jälkeen lupaan viedä hänet pitkälle retkelle erämaajoelle. Siellä neito kohtaa kanssani jylhän alkukantaisen luonnon hiljaisuuden, kyykkykakan ja kaipuun suihkuun.  

Herään. Haaveet ja todellisuus harvoin kohtaavat. Melonnassa tuskin koskaan. Melojat ovat tunnollisia ja asiansa hoitavia miehiä ja naisia. Moni on lähtenyt harrastuksen pariin romanttisin odotuksin, mutta melonta opettaa ainoastaan melomaan. Sielut harvoin kohtaavat, yleensä melottu matka on siihen liian lyhyt. Alle elämän pituinen.
 

Klikkaa tästä kirjoitukseen Nähty 15 sekunnissa.

Klikkaa tästä Offrd-blogihakemistoon

Jos sinulle heräsi ajatuksia tai kysymyksiä, lähetä minulle luottamuksella kommentti. Julkaisen viestisi, jos niin haluat.

Nähty 15 sekunnissa

 

15 sekuntia ja
"Tää on nähty."
 


Jos Georgia O'Keefen näyttelyä ei olisi mainostettu muutamalla hienolla kukkakuvalla, jos näytelyssä ei olisi ollut niitä kukkakuvia, niin en olisi ymmärtänyt, että tässä on jonkun suuruuden kuvia. Näyttelyssä oli kaksi kerrosta töitä, kuvat oli katsottu viidessä minuutissa. Pari videota hieman hidasti kierrosta. Viihdyin 10 minuuttia

Kalhama & Piippo vaihtaa nimeä. Helsinki Contemporary. Rauha Mäkilän suuttomat ja silmättömät kertoivat jotain, mutta eivät edes pysäyttäneet. Merkillepantavaa oli, että kaikki työt oli myyty. Kun osaa bisneksen teon, myy vaikka audimiehelle taulun. Gallerian mielenkiintoisin visuaali oli maisema Vanhankirkonpuistoon. Viihdyin 5 minuuttia

Sinne - hieno tila, tylsääkin tylsempi nimi. Hannu Karjalaisen videoteoksessa tapahtui vähän. En jaksanut jäädä kuuntelemaan huonoa äänitehostetta, jotta olisin nähnyt, tapahtuuko videossa jotain. Viihdyin 2 minuuttia

Galleria G - taidegraafikot. Tämän kulmagallerian ohi ajan monesti, kun tulen kotiin. Olen autosta katsellessa ajatellut, että seinillä roikkuu hirveä määrä pukerrusta ja selitystä, mutta ei houkuttele menemään sisään. Antti Rantalahden teknisesti kömpelöt rauniokuvat tuli nähtyä, koska Hesarissa kysttiin, että tältäkö näyttää maailmanloppu – no ei näytä. Mustavalkoisena grafiikanlehtenä muutama teoksista näytti joltain, mutta ei maailmanlopulta. Viihdyin minuutin

Merta edemmäs kalaan. Napuritalossa Merimiehenkadulla on julkisivuremontti teräsportista on rapsutettu irtomaalit pois. Lopputulos voisi jäädä tuollaiseksi. Tulee Tage Andersen mieleen. Viihdyin 2 minuuttia ja tulin hyvälle mielelle

Tämä ilahdutti. Isoroballa oli bemari, jota sai tägätä. Mulla oli 90-luvulla ruosteinen ja kolhittu S-mersu. Ehdotin espoolaisille täggääjänuorille, että tägätkää mun auto. ne ei ymmärtäny, eikä tehny. Tarkoitus oli, että pysäköidessäni auton, naapuriautot pelkäisi, että heidänkin autonsa voidaan tägätä. Viihdyin 2 minuuttia ja tulin hyvälle mielelle.

Vanhankirkonpuistossa oli virkkauksia. Hienoja. Vuosia sitten poliisit toivat Espan puistoon ratakiskon. Tarkoitus oli vastustaa ilkivaltaa: tuodaan kerrankin tavara, jota nuoret ei saa rikki. Eihän se niin mene. Pitää tehdä niin herkkiä juttuja, ettei kenekään mieleen tule rikkoa niitä. Viihdyin 10 minuuttia ja tulin hyvälle mielelle 

 
 
 
 
 
Poikettiin vielä Brondalla. Seinillä oli paljon tavaraa näytillä, lähinnä naistenlehtien novellien kuvituspohjia. Kesäisen vihreetä tunnelmaa. Ainoa ilahdus oli Kuutti Lavosen hieno piirros - Florimond - miehen päästä. Viihdyin 3 minuuttia







 

Klikkaa tästä kirjoitukseen Hyvä logo-uutinen Espoosta.

Klikkaa tästä Offrd-blogihakemistoon

Jos sinulle heräsi ajatuksia tai kysymyksiä, lähetä minulle luottamuksella kommentti. Julkaisen viestisi, jos niin haluat.

Hyvä logo-uutinen Espoosta

 


Espoon päättäjät ovat huomanneet, että kaupungin logo on epäonnistunut hässäkkätunnus, joka ei aukea kaupunkilaisille. [HS 23.5.2012]


Kuntien ja kaupunkien virastoille on ykkösasia, että kuntalaiset tunnistavat helposti veromarkoilla tuotetun palvelun. Piilottamalla kunnallisia palveluja erilaisten logojen alle annetaan toiminnasta vaikeaselkoinen kuva. Hyvä palvelu riittää nostamaan olemassa olevan tunnuksen arvoa. Pahinta on, että virasto näyttä yritykseltä, vaikka on silti vaan virasto. Kansalainen voi erehtyä luulemaan, että virtaviivaisen ilmeen takana on virtaviivainen organisaatio ja tehokas toiminta, mutta kun ei ole, niin pettymys on sitä suurempi.

Espoo ei pidä tässä hämärtämisessä kärkipaikkaa, kyllä se on kotikaupunkini Helsinki Oiva-akatemioineen ja Staroineen. Tietysti on hyvä, että isossa organisaatiossa laitokset voivat kehittää toimintaansa itsenäisesti, mutta kun laitoksen visuaalista ilmettä aletaan fiilataa nuorekkaaseen ja dynaamiseen joukkoomme sopivaksi, ollaan tuhlaamassa aikaa ja rahaa turhuuteen.

Hyvä virasto näyttää virastolta ja sen ilmeen pitää kertoa heti, mihin isompaan organisaatioon se kuuluu. Jos nimi on pitkä, niin sitten se on. Kun kansalaiset ymmärtävät nimen, niin kyllä he keksivät sille arkilyhenteen. Sossu on hyvä esimerkki, mutta Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ei tulisi ottaa Sossua omaksi tunnukseksi. Se on lapsen lempinimi, ei muuta.

Kun virastolle tehdään uusi logo, niin hylätään ne kansalaiset, jotka ovat tottuneen tunnistamaan organisaation perinteisen ilmeen. Ja muulle kohderyhmälle ilmeen merkitys pitää joka tapauksessa opettaa. Loppuun ajateltuna hässäköiden teettäminen ei ole kovin tehokasta tai taloudellista puuhaa.

Kun viraston ei tarvitse miettiä, miltä se näyttä, niin porukka voi keskittyä miettimään, miten se voisi oikeasti palvella kuntalaisia ja nostaa nykyisen ilmeen arvoa ihan vaan vanhanaikaisesti tekemällä työnsä hyvin.

Tietysti logo tai ilme vanhenee, silloin sitä pitää tuoreistaa, mutta se on eri asia kuin tunnuksen heittäminen roskakoriin.

Kuntien ja kaupunkien vaakunat ovat päätäjille pyhiä, siksi rinnalle on synnytetty näitä tunnistamattomia hässäköitä. Vähän kun paneutuu heraldiikkaan, niin huomaa, että vaakunat eivät ole visuaalisesti kiveen hakattuja. Vaakunaselitys väreineen on kirjallinen, se, minkä ulkoasun vaakuna saa, riippuu ajasta ja ajan hengestä. Kunnallinen vaakunaperinne Suomessa on ollut vahvaa ja kansainvälisestikin arvostettua herladiikkaa. Suurin osa suomalaisista ymmärtää vaakunan nähdessään, että kyseessä on kunnallinen palvelu. Tämä on rahanarvoinen osa vaakunabrändiä ja sitä kannattaa käyttää hyväksi.

Tähän loppuun muutamia hienoja vaakunoita Wikipediasta. Nämä logot kertovat tarinansa ilman sen kummepia lisävisioita tai -arvoja.

 Suomen vanhin vaakuna (1309) on Turun kaupungilla.

Tuorein vaakuna (2010) on kuntaliitoksissa syntyneen Kalajoen kaupungin tunnus. Vaakuna on aiemmin ollut Himangan kunnan vaakuna.

Tuorein (2009) täysin uudelta pohjalta suunniteltu Raaseporin vaakuna aiheutti aikalailla polemiikkia, mutta ainakin se on hauska eikä mikään hässäkkätunnus.

Oma suosikkini on Multian vaakuna. Multialaiset voisivat brändätä ahkeruuden kunnalleen.

 

Klikkaa tästä kirjoitukseen Mulla on hyvä duuni.

Klikkaa tästä Offrd-blogihakemistoon

Jos sinulle heräsi ajatuksia tai kysymyksiä, lähetä minulle luottamuksella kommentti. Julkaisen viestisi, jos niin haluat.