Avomeripurjehtija, joka osaa päättää, tulee takaisin.
Suunnittelen jokaista purjehdustani, kunnes alan nähdä siitä unta. Tutustun merialueisiin ja vallitseviin säihin. Mitoitan matkan aikana tarvittavan ruuan ja ennen kaikkea veden.
Hankin tarvittavat merikortit ja varusteet, että voin suunnistaa, minne olen menossa. Lisäksi pitää vielä olla muutama ässäkortti, jos suunnitelmat muuttuvat kesken matkan.
Pakkaan ruuat ja vedet niin, että ne säilyvät. Mitä pidempi matka , sitä useammassa kanisterissa on juomavesi.
Rahojen pitää riittää takaisin kotiin.
Veneessä ja miehistöllä pitää olla vakuutus, joka on voimassa niillä vesialueilla, jonne olen menossa. Turvavarusteiden pitää olla kunnossa, apukone huollettu ja varmistan, että sähkölaitteet toimivat.
Pidän lokikirjaa. Kirjaan kahden tunnin välein sijainnin, aluksen nopeuden ja kulkusuunnan, ilmanpaineen, lämpötilan ja akkujen jännitteen. Lokikirjaa pidän lyijykynällä, en sen takia, että voisin tehdä jälkeenpäin muutoksia kirjauksiini. Lyijykynällä kirjoitettu teksti säilyy lukukelpoisena, vaikka lokikirja joutuisi veden alle.
Lokikirjan pidossa on yksi lisäbonus. Jos vahdissa tulee mieleen jättää merkintä väliin, on se varoitus, että valppaus alkaa herpaantua.
Purjehtiminen on pitkä lista pieniä asioita, jotka pitää tehdä etukäteen valmiiksi, vaikka se tuntuisi kuinka tylsältä.
Varsinainen purjehdus on se näkyvä jäävuoren huippu ja elämys, joka pyyhkii pois kaiken sen etukäteen tehdyn, joka varmistaa purjehduksen onnistumisen.
Avomeripurjehdus on satoja sivuja paperia, joka pitää sisäistää, ennen kuin voi rehellisin mielin irrottaa köydet rannasta.
Ja tietysti pitää pysyä valppaana. Purjehdus menee aina jollain muulla tavalla kuin olen suunnitellut.
Blogikirjoituksen otsikosta kiitän arktista vaeltajaa ja Nanoq-museon perustajaa Pentti Kronqvistia.
Jos sinulle heräsi ajatuksia tai kysymyksiä, lähetä minulle luottamuksella kommentti. Julkaisen viestisi, jos niin haluat.
